Project Lauran luopuminen paleosta sai esiin kaikenlaisia ajatuksia, jotka oli aluksi tarkoitus heittää vain kommenttina, mutta kun juttua tuntui tulevan niin paljon, niin ajattelin tehdä kokonaisen blogipostauksen. Vähän sekava tästä kuitenkin tuli, useampi eri pointti, jotka kuitenkin löyhästi liittyvät toisiinsa. En nyt jaksanut editoida kovin järkeväksi kokonaisuudeksi tätä – syytän siitä vuorotyön aiheuttamaa univajetta.
Ensinnäkin, ruokavalio tarvitsee nimen. Sen avulla pystyy helposti kommunikoimaan muille, mitä syö ja mitä ei, ja usein myös antamaan vähän viitteitä siitä, miksi. Jos ihmiset vain luetteloivat ruokansa sallittuihin ja ei-sallittuihin, ilman mitään logiikkaa siellä taustalla, niin se hankaloittaa kommunikaatiota aika paljon. Helpompaa on, jos kykenee ilmaisemaan muille ihmisille jollain tietyllä sanalla sen, minkä logiikan avulla valitsee ruokansa.
Kukaan ei muka ole kritisoinut paleota? Itse taas fanitan paleoyhteisöä siksi, koska se on niin itsekriittistä. Samanlaiseen en ole törmännyt vielä missään muussa ravitsemukseen liittyvässä. Sen takia paleoköörin mielipiteet muuttuvat jatkuvasti – se kun ei ole mikään kiveen hakattu totuus, vaan porukka on ihan oikeasti kiinnostunut ottamaan selvää, mikä toimii ja mikä ei. Robb Wolf, joka on yksi isoimmista paleota popularisoineista nimistä, on useampaan otteeseen sanonut podcasteissaan, että paleosta ei pidä tehdä mitään kulttia. Tarkoitus ei ole pyrkiä leikkimään luolamiestä mahdollisimman autenttisesti, vaan tutkimalla sekä yrityksen ja erehdyksen kautta koittaa löytää yhä parempia keinoja huolehtia terveydestä.
Itse en ole niinkään kiinnostunut siitä, mikä taho tarjoaa parhaimmalta kuulostavan totuuden, vaan siitä, mikä taho kehittyy nopeimmin eikä ole jämähdä paikoilleen. Paleoyhteisöstä löytyy paljon fiksuja tyyppejä, jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan toistensa näkökulmia. Siksi Lauran syytös kritiikin puutteesta ihmetyttää – joo, ainahan sitä voisi olla enemmän ja laadukkaampaa, mutta kun vertaa muihin ruokavalioihin ja niiden ympärille syntyneisiin yhteisöihin, paleo on ehdottomasti sieltä parhaimmasta päästä.
Jos Matt Stonella on hyviä ajatuksia, ne kyllä löytävät tiensä paleoblogosfääriin. Ensisilmäyksellä vaikuttaa kuitenkin juuri sellaiselta kamalta, mistä hän koittaa varoittaa ihmisiä. ”Osta tämä kirja, se kertoo totuuden!” – taas yksi ravintokirja, joka kertoo, miten väärässä kaikki muut ovat.
Mitä tulee unen laatuun panostamiseen ja muihin elämäntapamuutoksiin, niin paleonäkökulma on jotakuinkin se, että ihminen on edelleen paleoliittisen aikakauden eläin. Aistit, vaistot ja hormonitoiminta on evoluution myötä optimoitunut elämään paremmin luonnonrytmien mukaan. Sellaiset asiat kuten keinovalot ja telkkari myöhäisillan jännitysleffoineen ovat jotain, mihin ihmisekeho ei ole välttämättä vielä kovin hyvin sopeutunut. Valoisuus esimerkiksi säätelee melatoniinin eritystä, joten keinovalojen avulla sen voi saada aika helposti sekaisin, joka tarkoittaa huonompaa unen laatua. Ilman evoluutionäkökulmaa ratkaisujen etsiminen huonoon unenlaatuun voi olla aikamoista arpapeliä – mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, eikä ole mitään mekanismia, jonka avulla voisi valita todennäköisimmät selitykset, jotta voisi kokeilla niitä ensimmäisenä.
Miksen itse ole luopumassa paleosta ihan helposti? Se antaa niin hyvän viitekehyksen ravitsemukseen. Joskus vuosia sitten tiedostin kyllä sen, että oma ravitsemukseni on varmaan aika kaukana optimaalisesta, mutta oli aika mahdotonta tehdä asialle mitään. Maailmasta löytyi niin monta eri gurua, jotka väittivät päinvastaista. Mistäs minä osasin tietää, kuka niistä on oikeassa? Varsinkin kun suurin osa kykeni kaivamaan tieteellisiä tutkimuksia perustelemaan näkökulmiaan. Olisiko muka pitänyt alkaa vaan kokeilemaan erilaisia dieettejä, kunnes löytyy joku, mikä toimii? Entä, jos joku olisikin toiminut vain hetken, mutta ei pitkällä tähtäimellä?
Miksi asia oli niin vaikea? Koska suurimmalta osalta guruista puuttuu kokonaisvaltaisempi viitekehys. Paleoruokavaliolla on kuitenkin tällainen: evoluutioteoria. Jos haluamme ottaa selville, millainen ravinto todennäköisimmin toimii jollekin eliölle parhaiten, niin ensin kannattaa katsoa, millaisissa olosuhteissa se on kehittynyt. Se on mitä luultavimmin sukupolvien saatossa kyennyt optimoimaan saatavilla olevan ravinnon hyötykäyttöä – sellaiset yksilöt ovat pärjänneet paremmin, jotka ovat pystyneet ravitsemaan itseään enemmän tiettyjen olosuhteiden vallitessa, ja sitä kautta päässeet lisääntymään enemmän ja tuottaneet enemmän jälkeläisiä maailmaan.
Ravitsemustiede ei nykyään oikein ota huomioon tätä. Se on tieteenalana vielä lapsenkengissään, eikä ole saanut aikaiseksi mitään kovin vakuuttavaa. Ravitsemustieteilijät lähinnä tutkiskelevat yksittäisiä ruoka-aineita tai kemikaaleja, ilman mitään kokonaisvaltaista näkökulmaa siitä, miten kaikki liittyy toisiinsa. Tokihan tiede edistyy niinkin, että tutkitaan jokaisen aineen vaikutukset yksi kerrallaan, mutta kun ottaa huomioon miten monipuolista ravintoa maapallolta löytyy, niin tällä tavalla tehtäessä tiede edistyy ihan älyttömän hitaasti. Sen takia maailma on täynnä toistensa kanssa ristiriidassa olevia guruja, eikä tavis voi tietää, ketä niistä pitäisi oikeasti kuunnella.
Loren Cordainin näkemystä paleoruokavaliosta on pidetty yleensä yhtenä sieltä tiukimmasta päästä. mutta jopa hän sanoo, ettei ole välttämätöntä syödä koko ajan sen mukaisesti, vaan kannustaa 85-15 -suhteeseen paleoruuan ja neoliittisen ruuan välillä. jos syöt 85 % ruuastasi laadukkaana, lopuilla 15 % ei ole niin kovin suurta väliä (toki poikkeuksia on, kuten monet kroonisesti sairaat). tämä mahdollistaa aivan hyvin sen, että kun käyt kylässä, sinun ei tarvitse kieltäytyä syömästä tarjolle asetettua ruokaa. Tämän takia en itsekään stressaa yhtään siitä, että joskus ei tule otettua töihin tarpeeksi evästä – automaatista vaan joku suklaapatukka tai energiajuoma. Vaikka ne ovatkin pitkälle teollisesti prosessoitua kamaa, en ole huomannut juuri mitään välittömiä haittavaikutuksia. Tottakai kannattaa kuulostella omaa kehoa ja kokeilla, mikä sopii ja mikä ei – mutta läheskään kaikki neoliittiset ruuat eivät ole silloin tällöin nautittuna pahoja. Gluteeni lienee sieltä pahimmasta päästä, mutta jos ei huomaa mitään negatiivista reaktiota gluteenialtistumisesta, ei luultavasti myöskään ole yliherkkä sille. Nykytiedon valossa sillä on kuitenkin paljon potentiaalisia ongelmia, joten en suosittelisi altistumista kovin usein.
Taisi olla Chris Kresser, joka jossain podcastissaan kertoi pizza-ja-kalja-dieetin toimivuudesta. Hänen vastaanotollaan oli käynyt joku erittäin huonokuntoinen mies, joka ei ollut saanut apua oikein mistään, ei edes tiukasti noudatetusta ruokavaliosta. Lopulta tyyppi sitten päätti vaan unohtaa kaikki rajoitukset ja alkaa vetämään pizzaa ja kaljaa – jos kerran ei yhtään terveemmäksi tule, niin miksei sitten voisi nauttia elämästä sen verran kuin voi? Ylläripylläri, tämä oli kuitenkin vihdoin saanut aikaan muutoksen parempaan. Tuli vähän semmoinen mielikuva, että Lauralle on tainnut käydä samalla tavalla. Liian suuri stressaaminen ruokavaliosta voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin mitä tiukan ruokavalion noudattamisesta saa hyötyä. Jos noudattaa suurin piirtein paleota, mutta vielä on jotain terveysongelmia, eikä ruokavalion tiukentamisesta ole hyötyä, niin silloin johtopäätöksen pitäisi olla se, että syy on jossain muualla kuin siinä, ettei ole noudattanut ruokavaliota tarpeeksi ”oikeaoppisesti”.
Ruokavalion (tai minkä tahansa elämäntapoihin liittyvän seikan) arvostaminen ja tuomitseminen kannattaa tehdä ensisijaisesti sen perusteella, toimiiko se. Vaikka itselläni onkin huomattava älyllisen tason kunnioitus paleota kohtaan siksi, koska se perustuu evoluutioteorialle – tunnetun lausahduksen mukaan biologiassa ei ole mitään järkeä, ellei sitä tarkastele evoluution näkökulmasta – niin loppupeleissä kuitenkin se mikä merkitsee eniten on se, tuleeko haluttuja tuloksia vai ei.
Itselläni paleo on tähän mennessä toiminut kaikista parhaiten, jos katsotaan kokonaisvaltaisesti. En ole (vielä) mikään supermies, mutta paleoviitekehyksen sisällä toimiminen on tähän mennessä aina tuonut ratkaisun ongelmiin. Niin kauan kuin paleoyhteisö jaksaa jatkaa johdonmukaisella self experimentation -linjalla, niin uskoisin sen olevan kykenevä tuottamaan aika hienojakin tuloksia. Yksi potentiaalinen suuntaus on paleoruokavaliosta saatava apu autoimmuunisairauksiin. Ravitsemustiede tuottaa surkeita tuloksia, joilla ei ole kovinkaan paljon mitään merkitystä tavallisen ihmisen elämään, jolloin käytännössä ainoa tapa on kokeilla erilaisia juttuja itse. Itsetehtyjen kokeiden merkitys on lisääntymässä jatkuvasti sosiaalisen median myötä – kun näemme mitä muut tekevät onnistuneesti, saamme itsekin motivaatiota tehdä samoin. Tieto siitä, millä tavoin terveellinen elämä saavutetaan, leviää nykypäivänä yhä nopeammin.
Myös epäonnistumiset on hyvä tuoda kaikkien tietoon. Sitä kautta opimme enemmän siitä, kuinka hyvin mikäkin lähestymistapa toimii mihinkin ongelmaan. Mutta suosittelisin kuitenkin ihmisiä tekemään mahdollisimman kontrolloidusti muutoksia toiseen suuntaan, kun jokin lähestymistapa on osoittautunut huonoksi. Esimerkiksi paleo ei tarkoita vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta aika moni tuntuu olevan siinä käsityksessä. Jos vetää vähähiilarista paleota ja terveys ei ole ihan niin optimaalinen kuin haluaisi, ei kannata heittää samantien paleota romukoppaan, vaan koittaa etsiä paleoviitekehyksen sisällä mahdollisia ratkaisuja – kuten tässä esimerkissä turvallisen tärkkelyksen lisäämistä ruokavalioon (kuten itse tein, parantaen silmien kuivumisen). Sitten vasta, kun viitekehyksen sisältä on kokeiltu erilaiset variaatiot ja potentiaaliset ratkaisumallit, voi alkaa epäilemään, että se viitekehys onkin ollut väärä (oletuksena tietty se, että viitekehys on kuitenkin ollut älylliseltä tasoltaan fiksu olemassaolevan tiedon perusteella – älyttömiin viitekehyksiin kannattaa suhtautua skeptisesti jo ihan lähtökohtaisesti).
Mitä nyt sitten tällä oikein tahdon sanoa? Ruokavalio ei ole mikään henkilökohtainen asia. Kaikki me kärsimme huonosta ruuasta ja kukoistamme hyvällä. Mutta niin kauan kuin mitään täydellistä tietoa optimaalisesta ruokavaliosta ei ole, niin kannattaa ehdottomasti jakaa muille omat kokemukset siitä, mikä itsellä toimii ja mikä ei. Ja jos vielä vaan viitsii, niin kertoo myös, minkä logiikan perusteella on päätynyt siihen. Tällä tavoin muutkin voivat kokeilla samoja juttuja ja vahvistaa ruokavalion toimivuuden tai sitten osoittaa, ettei se toimi kaikissa tapauksissa. Sitä kautta kollektiivinen tieto lisääntyy siitä, mikä ruoka on hyvää ja mikä huonoa, ja vähitellen se hyvä leviää yhä yleisempään käyttöön (eikä kenenkään tarvitse enää stressata siitä, että joutuu vahingossa altistumaan huonolle ruualle). Koska ravitsemustiede on vielä niin surkealla tasolla, täytyy optimaalisen ruokavalion selvitystyö tehdä tälla tavoin.
Ihmisten olisi myös hyvä oppia kunnioittamaan toistensa ruokavalintoja – oli kyseessä sitten vuosien saatossa hyväksi havaittu ruokavalio tai lyhytaikainen testi. Sosiaalinen paine saattaa usein ajaa yksilöt pois hyvin alkaneelta tutkimusmatkalta kohti parempaa terveyttä – pahimmillaan kuulee esimerkkejä siitä, miten keliaakikot eivät kehtaa kieltäytyä jostain viljaruuasta, koska joku sukulainen panosti niin paljon sen tekemiseen, tai koska kaikki muutkin tilasivat sitä ravintolassa.
Project Lauran luopuminen paleosta sai esiin kaikenlaisia ajatuksia, jotka oli aluksi tarkoitus heittää vain kommenttina, mutta kun juttua tuntui tulevan niin paljon, niin ajattelin tehdä kokonaisen blogipostauksen. Vähän sekava tästä...
